Puheäänen voimakkuus ja korvan herkkyys riippuu äänen taajuudesta; rakenteen ääneneristävyyskään ei ole vakio, vaan tavallisesti korkeiden äänien eristäminen on helpompaa kuin matalien. Siksi tilojen välistä ilmaääneneristävyyttä mitataan tavallisesti taajuusalueella 100-3150 Hz.
Ilmaääneneristävyyttä mitattaessa äänilähteenä käytetään kohinageneraattoria ja vahvistinta, jotka tuottavat lähetyshuoneeseen yli 100 dB äänenpainetason. Äänenpainetasot mitataan 16 taajuudella sekä lähetyshuoneessa että tutkittavan rakenteen takana olevassa vastaanottohuoneessa. Ilmaääneneristystä arvioidaan näin saatujen äänenpainetasojen erotusten avulla. Tuloksena on käyrä, josta selviää ilmaääneneristävyys tilojen välillä taajuuden funktiona.
Ääneneristysvaatimukset olisi hankalaa ilmoittaa käyränä, joten sekä vaatimus että mittaustulos ilmoitetaan yhdellä luvulla, ilmaääneneristyslukuna R'w. Mitattuja ilmaääneneristävyyksiä verrataan vertailukäyrään, ja ilmaääneneristysluku luetaan vertailukäyrältä 500 Hz kohdalta.
Tilojen välinen ilmaääneneristys on sitä parempi, mitä suurempi ilmaääneneristysluku on. Suomen rakentamismääräyskokoelman osan C1 (1998) mukaan pienin sallittu ilmaääneneristysluku asuinhuoneistojen välillä on 55 dB.
Rakentamismääräyksillä voidaan vaikuttaa ainoastaan rakenteiden fysikaalisiin ominaisuuksiin. Asuntoihin syntyviin äänitasoihin vaikuttavat lisäksi äänilähteet. Se, että rakenteen ilmaääneneristysluku täyttää rakentamismääräysten vaatimukset, ei merkitse sitä, että naapurihuoneistosta ei koskaan kuuluisi mitään.
