Akustikon paikka jätetään rakennushankkeissa liian usein täyttämättä
17.12.07

Ääniolosuhteet muodostavat yhden tärkeimmistä rakennuksen ja tilan ominaisuuksista. Eri tiloille soveliaiden ääniolosuhteiden syntyä ei kuitenkaan rakennushankkeissa valvo kukaan. Nämä kaksi seikkaa jäävät rakennushankkeeseen ryhtyviltä osapuolilta käsittämättömän usein huomaamatta, tai taju syntyy vasta, kun keskeisimmät akustiikaan vaikuttavat ratkaisut on jo tehty, sanoo alan yrittäjänä pitkään toiminut DI Heikki Helimäki.
Helimäen mukaan rakennushankkeissa kuvitellaan usein, sitä kuitenkaan ääneen sanomatta, että tilan ääniolosuhteet muodostuvat hyviksi itsestään. Kuviltelman syntyä edellyttää hämärä tai kokonaan määrittelemätön käsitys siitä, mitä tilan ääniolosuhteilta haluaan.
- Tilan hyvillä ääniolosuhteilla edistetään sitä toimintaa, mihin tila on tarkoitettu. Kirjasto ei ole hiljainen, uimahalli meluton, koulu opetuksen mahdollistava, koti hälyäänet ulkopuolellaan pitävä eikä musiikkisali soiva ilman akustista suunnittelua hankkeen kaikissa vaiheissa.
Helimäki listaa akustikon tehtäviksi rakentamishankkeen eri vaiheissa seuraavat;
Tarveselvitys-, hanke ja luonnosuunnitteluvaiheet ovat akustiikkasuunnittelussa paikkoja pohtia tulevan rakennuksen ympäristöä ja sitä, mitä hintaan vaikuttavia ratkaisuja akustiikka tuo hankkeeseen suhteessa suunniteltuun sijaintiin ja käyttötarkoitukseen. Jos ympäristö on meluisa, on huolehdittava siitä etteivät ulkoa tulevat äänet pääse rakennukseen sisälle. Myös rakennuksen sisälle suunniteltu toiminta voi olla meluisaa, jolloin täytyy pitää huoli siitä, etteivät äänet pääse rakennuksesta ulos. Suunniteltu sijainti ja käyttötarkoitus voivat edellyttää myös tärinänvaimennusratkaisujen suunnittelua.
Luonnos- ja toteutussuunnitteluvaiheessa akustikon tehtävänä on suunnitella rakennuksen ulkovaipan ja tilojen väliset rakenne- ja ääneneristysratkaisut, talotekniset meluntorjuntaratkaisut sekä eri tilojen vaatimusten mukaisen huoneakustiikan.
Myös muiden suunnittelijoiden suunnitelmien tarkistaminen akustisten vaikutusten näkökulmsta on osa luonnos- ja toteutussuunnitteluvaiheiden tehtäviä.
Toteutussuunnittelu- ja rakentamisaikana akustikko valvoo suunnitelmien toteutumista. Lopuksi akustikko tarkistaa lopputuloksen mittaamalla ja tutkimalla.
<- takaisin uutislistalle
|